sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Haikeat jäähyväiset Joululle!

Tänä vuonna joulu tuli kuin varkain, koska muutimme vasta juuri ennen h-hetkeä uuteen kotiimme. Normaalisti joulunajan koristeet kaivellaan esiin jo marraskuun lopulla. Nyt oli vain pari päivää aikaa valmistautua...
Muutamat koristeet kaivelen esiin joka joulu, kuten yläkuvan kauniin valokuusen, jonka ystäväni Mervi on minulle muutamia vuosia sitten itse tehnyt.

Nämä lyhdyt hankin sateenkaarentaa-liikkestä varta vasten tähän jouluun ja ne olivat niin kauniit, että myös ensi jouluna niihin pienet jouluvalot virittelen..


Uutena vuotena pihallamme roihusivat ystäviemme tuomat jätkän kynttilät ja muutama rakettikin taivaalle singahti pikkupoikien hurratessa.
Mutta nyt siis jäljellä on vain joulun juhlista viimeinen, eli loppiainen. Haikein mielin kerään koristeet pois ja järjestän hiljalleen kevään kotiini. Mukavaa sunnuntaita!



4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis on teillä tuo valkoinen kuusi ollut jossa valot kivasti ovat lämmittäneet iltojanne:)

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

niinpä niin on siis kevään aika tulla. Kiitos viimeisestä ja jään odottamaan sinun keväistä kotia.
Ilona

Anonyymi kirjoitti...

Todella kaunis koti teillä, sitä onkin ilo sisustaa =)
Siispä paljon Onnea uuteen kotiin ja kaikkea hyvää vuodelle 2009!

Taina kirjoitti...

Heippa Suvi!

Kiitos kivasta kommentista Ja Hyvää Uutta vuotta!