maanantai 29. lokakuuta 2012

Intoa riittää!

Lähikuvassa yritin häivyttää
taustaa hiukan sumeammaksi.

Tässä kuvassa yritin säätää
valotusta jouluisen hämäräksi.

Tuttu kirjakin tuli bongattua.

Kameroita sojotti Hanneles puodilla joka suuntaan.
Puitteet olivat kyllä kohdillaan.

Lauantaina osallistuin Hanne Maneliuksen vetämälle valokuvauskurssille. Kurssi pidettiin Leppävedellä Hanneles puodilla, joten kaunista kuvattaa riitti yllin kyllin. Kurssilla meitä oli kymmenisen innokasta valokuvaajaa, joista osa tarvitsi kuvaustaitoja työssään, osa blogin pitämiseen ja osa kuvaili ihan vain omaksi ilokseen.

Täytyy sanoa, että olen aivan innoissani oppimastani. Enää en palaa automaattiasetuksiin vaan teen säädöt itse. Opin säätämään valotusta ja aukkoa oikeanlaiseksi ja esimerkikiksi vastavaloon kuvaaminenkin onnistuu näillä tiedoilla jo paremmin. Harjoitusta toki vaaditaan, mutta tämä antoi kivasti potkua tutustua järkkärikameraan perusteellisemmin.

Muutenkin oli oikein kiva viikonloppu, johon mahtui paljon ihanien ystävien tapaamista, herkullista ruokaa, vähän kuntoilua ja tietysti piipahdin myös antamassa ääneni kuntavaaleissa.

Energistä viikkoa teille lukijani!

3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Tosiaan aivan uusi maailma avautui säädellessä. Testaukset käynnissä täälläkin:)
Ilona

Teija kirjoitti...

Heippa! Toinen kurssilainen täällä kurkkimassa blogiasi :) Oli kyllä avartava kokemus, ja säätöjä reenattu täälläkin tämä viikko.

Mukavaa syksyä ja joulunodotustakin jo :)

Taina kirjoitti...

Kiitos kommenteista kurssilaiset :) Mukavaa joulun odotusta sinullekin Teija ja Ilonan kanssa näemmekin jo ylihuomenna :D