torstai 27. joulukuuta 2012

Joulun tunnelmat

Piparminttu kuuluu jouluun

Ystävältä napattu idea

Tämän vuoden joulukattausta

Meillä oli hyvä Joulu. Siihen mahtui kaikki, mitä toivoin... Aatto ja joulupäivä vietettiin läheisimpien kanssa ja piipahdettiin haudoilla. Tapaninpäivänä sitten kokoonnuttiin isolla ystäväporukalla laittamaan ruokaa ja vaihtamaan kuulumisia. Ja mikä parasta, jäi myös hetki aikaa syventyä hyvään pukilta saatuun kirjaan kera suussa sulavan suklaan. Vastapainoksi kaikelle herkuttelulle pyrähdin myös lenkille pariin otteeseen.

Nyt olisi vuorossa pari päivää töitä ja sitten odottelemmekin kummityttöä perheineen Lontoosta vieraiksi ottamaan kanssamme vastaan vuosi 2013. Mitään lupauksia en ole vielä miettinyt tulevalle vuodelle, mutta kerrottakoon, että viime vuoden lupaus terveemmästä elämästä on kyllä pitänyt. Olen urheillut säännöllisesti ja mielestäni ruokavaliokin on muuttunut entistä terveempään suuntaan. Täysin tipatonta elämääkin on kokonainen vuosi takana.

Työrintamalle on tulossa uusia tuulia heti vuoden alussa. Niistä haluaisin jo kovasti teille kertoa, mutta olen vielä hetken hiiskumatta. Sen verran voin paljastaa, että olen miehenikin pestannut yritykseeni iltahommiin... Toistaiseksi kuitenkin ilman palkkaa, hihii. Toivon mukaan pääsen palaamaan tähän uuteen työjuttuun pian kuvien kera.

Nyt Onnellista Uutta Vuotta 2013 teille jokaiselle!

4 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Ihana jännityksellä täällä odotellaan tulevaa;). Melkoista tulevaa vuotta siis toivotellen,
Ilona

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta toivottaen,
Päivi

Taina kirjoitti...

Mukavaa uutta vuotta myös Päiville ja Ilonalle :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja koko perheellesi! Jään mielenkiinnolla odottelemaan uusia työkuvioitasi.
Terkuin Jaana