maanantai 19. marraskuuta 2012

Kauniit kauriit




Viikonloppu hujahti taas touhutessa monenlaista. Ensimmäiset joulupiparit valmistaikinasta leivottiin peräti kahteen otteeseen. Lapsi on jo kuukauden kärttänyt, milloin paistetaan pipareita ja nyt on sitten äidillä hyvä omatunto ja lapsi tyytyväinen. Äitini tekee aina itse ihanan ruispiparitaikinan ja niihin piparitalkoisiin lapsukainen pääsee sitten itsenäisyyspäivänä.

Maalasin myös pukuhuonenurkkausta uuteen uskoon. Vanha turkoosi väritys sai väistyä ja tilalle tuli tummaa harmaata, johon kokeilin uutta Tikkurilan Taika Stardust kimallemaalia päälle. Kuviin en saanut oikein kimalletta vangittua, mutta tietyssä valaistuksessa se on kyllä aika upea.

Nuo kauriin päät ostin Sateenkaarentaa -nettiputiikista. Minä taisin viedä kaikki loput päät putiikista, mutta Riikka lupaili, että niitä saadaan mahdollisesti lisääkin. Kaksi hopeista päätä toimivat naulakkoina ja yksi valkoinen korutelineenä wc:ssä on aivan loistava. Kauriin siroihin sarviin saan myös sormukset sujautettua.

Kirjailijamatineassakin tuli viikonloppuna pyörähdettyä miehen ja anopin kanssa Äänekoskella. Paikalla oli mm. yksi Finlandiaehdokkaista, jonka esikoiskirjan olen lukenut ja nyt sain teokseen vielä nimikirjoituksenkin.

Työt kutsuvat... Koitetaan jaksaa tätä pimeyttä, eiköhän lumi tuo (toivottavasti pian) valkeuden tullessaan!

4 kommenttia:

Tytti kirjoitti...

Kivan blogin löysin. Jäänkin lukijaksi.

Taina kirjoitti...

Kiva kuulla Tytti! Ja tervetuloa lueskelemaan uudelleen :)

Ilona kirjoitti...

Ihanat kauriit sopii tosi hyvin teille. Tulin jättämään vielä heipat ja hetken päästä kiidetään etelän lämpimiin tuuliin.
Ilona

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Heippa Taina, ihanasti sopii peurat paikoilleen, harmi, ettei niitä saanut enää lisää..

Mukavaa viikkoa!

Riikka