keskiviikko 15. elokuuta 2012

Liikuntakeskus Hutunki

Liikuntakeskus Hutungin kahvio ja keilahalli ennen uudistusta

Liikuntakeskus Hutunki uudistettuna

Viime keväänä suunnittelin paikallisen Liikuntakeskus Hutungin kahvilan ja keilahallin uuteen uskoon. Suunnittelutyö sekä remontti oli laaja ja vaihtoon meni pintamateriaalit, kalusteet ja valaistus. Tekstiilitkin uusitaan ja ne ovatkin nyt loppukesän tehtävälistalla. Edellä mainittujen lisäksi myös keilakoneet on uusittu nykyaikaiseksi, mutta siitä maailmasta minä en ymmärrä yhtään mitään.

Tiloihin toivottiin viihtyisyyttä lisää ja tietysti toimivuus on noissa tiloissa myös erityisen tärkeä juttu. Pientä selvitystyötä piti siis tehdä projektin alussa liittyen juuri tuohon keilaamiseen ja siinä tarvittaviin varusteisiin. Onhan sitä tullut itsekin keilapalloa joskus viskottua, mutta on aivan eri juttu, kun radalla ovat lähes ammattilaiset varustekasseineen ja vaatimuksineen. Eli hallin on palveltava sekä meitä viihdekeilaajia, että myös kilpailumielessä keilaavia.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen, kuten omistajatkin. Toivotaan, että uudistuksen myötä halliin löytää tiensä paljon uusia lajin harrastajia. Minä ainakin tilaan keilatunnin itselle ja perheelleni pikapuoliin!

2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Oikein viihtyisän näköiset tilat...varmasti käyttäjätkin tykkäävät.

Ilona kirjoitti...

Tykkäsin tosi paljon muutoksesta, ihan keilakengät tekisin mieli jalkaan sujautella. Keskiviikkona nähdään, jei!
Ilona