maanantai 11. helmikuuta 2013

Cevisama messut

Taidokasta struktuuripintaista
puukuviolaattaa

Marokkolaista kuviointia ja
kulutettua pintaa

Bambun näköistä laattapintaa

Värikästä struktuuripintaa

Messuosastot olivat upeasti toteutettuja

Messuosaston kaunista valaisua

Valencian vanhaa kaupunkia

Valencian modernia tiedekeskusta

Kotiuduin eilen keväisestä Valenciasta. Ensimmäiset päivät kuluivat Cevisaman laatta- ja kylpyhuonemessuilla upeita messuosastoja ihaillen. Päälimmäisenä laattarintamalta jäi mieleen upeat puukuviolaatat, jotka ovat todella aidon puun näköisiä. Myös värikkäitä struktuurilaattoja oli paljon, samoin kuin digitekniikalla tehtyjä kuvalaattojakin. Kulunutta pintaa näkyi myös ja marokkoaiheiset laatat koristivat monen osaston seiniä edelleen. Myös 6-kulmaisten laattojen paluu oli hyvin nähtävissä.

Meillä oli aikaa hiukan tutustua myös Valencian kaupunkiin, joka on hengästyttävän hieno sekoitus vanhaa ja toisaalla huippumodernia arkkitehtuuria. Kiertelimme päivän vanhassa kaupungissa poiketen välillä kiinnostaviin putiikkeihin ja kahviloihin. Espanjassa oli valtavat alennusmyynnit parhaillaan, joten matkalaukku pullisteli lähdön hetkellä.

Ilma Valenciassa vastasi suunnilleen Suomen huhti-toukokuuta. Auringossa oli lämmintä, mutta illaksi viileni huomattavasti. Tuolla aurinkomäärällä jaksaa nyt odotella Suomen kevättä ja tehdä töitä, kun pää pullistelee uusia ideoita!

Mukavaa viikkoa ja käykäähän osallistumassa arvontaan alla, vielä on hyvin aikaa.

Ps. Messukuvien heikkoa laatua pahoittelen... Ne on otettu vanhalla pokkarikameralla ja puhelimella, kun en jaksanut järkkäriä raahata mukanani.

Ei kommentteja: