tiistai 10. huhtikuuta 2012

Matkalla Pietarissa

Nähtävyyksiä

Sirkushuveja

Herkuttelua

Pietari on nyt sitten nähty. Tai jos ihan totta puhutaan niin ihan pienen pieni murunen Pietarin miljoonakaupungista on nähty ja koettu. Pietarissa asuu 4,5 miljoonaa ihmistä, joten lähes koko Suomen väkiluku on pakattu yhteen kaupunkiin. Säät ei meitä suosineet tällä kertaa, mutta toisaalta eihän me aurinkolomalla oltukaan.

Kävimme kiertoajelulla katsastamassa ne kuuluisimmat nähtävyydet ja samalla kuultiin oppaan taukoamatonta juttelua Venäjän historiasta. Vierailimme myös Venäjän vanhimmassa sirkuksessa seuraamassa näytöstä. Esiintyjät olivat todella taitavia, mutta hiukan meitä hämmensi se, että esityksessä oli mukana paljon villieläimiä, kuten kenguru, mursuja, apinoita, karhuja... Suomessahan villieläimet kiellettiin sirkuksissa jo aikaa sitten.

Venäjällä ei vietettykkään pääsiäistä samaan aikaan kuin Suomessa, vaan se on siellä vasta puolen kuun tienoilla. Toisaalta se oli ihan hyvä, niin kaikki paikat olivat nyt auki, kun ei ollut pyhiä. Eli pääsimme siis myös shoppailemaan ja teinkin muutaman kivan vaatelöydön itselle ja lapselle.

Kiva oli Pietarissa vierailla, mutta huomasin sen tuolla tallustellessa, että suurkaupungin vilinässä en kovin pitkää aikaa viihtyisi... Tulisi pian ikävä hiljaisuutta ja metsää.

Aurinkoista keväistä työviikkoa kaikille!

1 kommentti:

Ilona kirjoitti...

Oi, ihana loma takana, niin loisteliaita kuvia. Pakko on joskus kokea tuo Pietarin kauneus.
Ilona