maanantai 2. tammikuuta 2012

Lupauksia

Valitettavasti kamera jäi kotiin ja omat raketit kuvaamatta...
Tämä kaunis kuva löytyi netistä.

Meidän perheen vuosi vaihtui Raumalla mukavien Ystävien seurassa hyvin perinteisin menoin. Mutta nyt on juhlat juhlittu ja on lupausten aika... Ja varoituksen sana, että tällä kertaa tämä postaus ei liity millään tavalla sisustamiseen.

Tänä vuonna täytän maaliskuussa pyöreitä vuosia ja ajattelin kerrankin tehdä KUNNON Uuden Vuoden lupaukset. Ja kaikki nämä lupaukseni liittyvät oikeastaan juurikin kuntoon ja hyvinvointiin. En ole rapakunnossa nytkään, mutta petrattavaa varmasti riittää ja olen aina ollut kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta.

Ja tässäpä niitä sitten tulee: Lisään liikuntaa entisestään ja varsinkin kuntosalilla käyntiä. Juoksulenkkejäkin teen entiseen malliin, koska raitis ulkoilma ja kunnollinen hikiliikunta on tosi tärkeää. Vältän parhaani mukaan eineksiä ja sitä kautta lisäaineita itseni ja tietysti perheeni ruuissa. Eli tämä tietää tänä vuonna entistä ahkerampaa kokkailua. Lisään myös proteiinia ruokavalioon entistä enemmän.

Ruokavaliossa en halua olla kuitenkaan ihan ehdoton minkään suhteen, joten pieniä herkkuhetkiä kyllä itselleni suon (olen aikamoinen sokerihiiri)... esimerkiksi karkkipäivän samaan aikaan kuin lapsellakin. Mutta arkisin sokerin syönti saa nyt jäädä. Tipattoman tammikuun sijaan jätän alkoholin pois ihan kokonaiseksi vuodeksi. Olen valkoviinin ystävä, mutta tänä vuonna juhlitaan ilman prosentteja, hihii!.

Kaiken ideana on saada lisää hyvää energiaa ja positiivista mieltä!
Vuoden lopussa sitten nähdään, kuinka olen onnistunut tavoitteissani.

Energistä ja Upeaa Vuotta 2012 jokaikiselle!

1 kommentti:

sateenkaarentaa Ilona kirjoitti...

Ihanaisia lupauksia kaikkineen, kuulostaa hyvälle, siis uuteen vuoteen uusin tuulin ystäväiseni!
Ilona