maanantai 26. elokuuta 2013

Naisenergiaa!

Uusi pystynaulakko käsilaukuilleni

Aurinkoinen viikonloppu oli täynnä naisenergiaa ja naurua! Pääsin mukaan Ladies Mölkky- turnaukseen lauantaina kymmenen ihastuttavan naisen kanssa. Olin mukana ns. mustana hevosena ja minut vietiin paikalle valeasussa (täysin folioon käärittynä) ja muut saivat arvuutella henkilöllisyyttäni. Oli muuten aika kuuma asu auringon paahtaessa, huhhuijaa! Itse kisa-asu oli tänä vuonna tyyliä blingbling, joten me kaikki säihkyttiin auringon kanssa kilpaa, hehheh!

Tässä Ladies Mölkyssä on tiukat säännöt kokouksineen ja ei ole ollenkaan varmaa, että musta hevonen saa jatkaa seuraavan vuoden kisaan, mutta minulle kävi sikäli hyvä tuuri, että yksi jäsenistä äänestettiin kisasta (poissa olon vuoksi) pois ja minä sain hänen paikkansa.

Mutta asiasta viidenteen... Yläkuvassa on uusin sisustushankintani, pystynaulakko käsilaukuille. En ole kovasti tuollaisten irtonaulakoiden ystävä, mutta tuo oli niin kaunis ja edullinenkin, että se muutti meidän makuuhuoneen nurkkaan. Ja käsilaukut muuttivat laatikosta naulakon oksille roikkumaan.

Aurinkoista viikkoa, kesää on edelleen jäljellä!

Ps. Viikonloppuna näin myös keskeneräisiä kotisivujani ja niistä on tulossa todella UPEAT! Tuskin maltan odottaa, että saan ne teille esitellä.

3 kommenttia:

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

TUollaiset jutut ovat mukavia...naisenergia jyllää...:)
Kaunis naulakko!

Kaisa Hautakangas kirjoitti...

Hei!

Mistä hankit tuon naulakon?

taina@sisustustaina.fi kirjoitti...

Hei,

Naulakko on aikoinaan hankittu Kodin1 :seltä.

Terkuin,

Taina