sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Koirista Kultaisin...





... Oli meille niin rakas Dana. Viikonloppu on ollut meidän perheelle ja Danan muille läheisille ihmisille murheellinen, koska jouduimme perjantaina jättämään jäähyväiset pitkäaikaiselle ystävällemme. Vaikka surutyötä on tehty koirakaverin huonon kunnon vuoksi koko kesä, pysäyttää kuolema silti aina lopullisuudellaan.

Nyt menetyksen äärellä taas kerran huomasin, kuinka herkkyytteni on periytynyt lapselleni... Olemme itkeneet ja välillä vähän nauraneetkin yhdessä muistellen Danskia. Uskon, että kunhan aikaa kuluu, voimme muistella rakasta ystäväämme vain hymyssä suin.

Arki ilman koiraa tuntuu oudolta ja haikealta. Laskeskelin, että tälläinen tilanne elämässäni on ollut viimeksi 22 vuotta sitten ja lapseni elämässä on koirakaveri ollut aina. Varmasti vielä monena aamuna seison ulko-ovella tuttu talutushihna kädessäni...

Meidän molemmat pitkäikäiset koirakaverukset pötköttävät nyt täällä mökillä lempimaisemissaan vieretysten. Levätkää rauhassa rakkaat Dana ja Lissu!


5 kommenttia:

mehtäemäntä kirjoitti...

:( osanottoni. tiedän miltä tuntuu menettää se paras ystävä.

Irmastiina Ruusukummusta kirjoitti...

Voimia teille kaikille♥

Heli kirjoitti...

Niin surullista! =( Mua itkettää jo ajatuskin siitä, että joku päivä se kauheus koittaa, kun pitää noista rakkaista karvakavereista luopua.

Voimia teille! ♥

Ilona kirjoitti...

Halaus ystäväiseni, kaipaus on varmasti aivan suunnaton. Voimia!
Ilona

Taina kirjoitti...

Kiitos teille myötäelämisestä. Talo tuntuu kovin tyhjälle ilman tuttua hännän heiluttajaa, mutta se tieto helpottaa, että Danalla on nyt kaikki hyvin, eikä jäseniä kolota.