maanantai 26. syyskuuta 2011

Paljastuksia

Kotimme syksyinen sisääntulo

Tämä minun blogini on oikeastaan yritykseni blogi, jossa en kovin paljon henkilökohtaisista asioistani kerro, mutta jotain on kiva aina silloin tällöin paljastaa, hih. Ja nyt siihen tuli oiva tilaisuus, kun sain Sateenkaarentaa- blogista tunnustuksen, jossa piti kertoa kahdeksan totuutta itsestään. Ja tässä niitä nyt tulee:

1. Tämä kuulostaa kliseeltä, mutta perhe on minulle tärkein ja tavallinen arki poikani ja meheni seurassa.

2. Olen kova nukkumaan. Nukahdan yleensä viimeistään kymmeneltä illalla ja nukun yhdeksän tuntia putkeen. Vähemmillä unilla olen aivan toistaitoinen seuraavan päivän.

3. Tykkään matkustella, kuten muukin perheeni. Italia ja Espanja ovat vieneet sydämeni.

4. Matkustelusta huolimatta kaikkein rakkain paikkani on kesämökkimme. Sitä rauhaa ja maisemaa ei voita mikään!

5. Yritän elää ja syödä terveellisesti. Olen ollut kasvissyöjä jo 20 vuotta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän mietin, mitä suuhuni (ja lapseni suuhun) laitan.

6. Olen tyytyväinen ammattiini ja yrittäjän vapauteen. Toivon, että voisin tehdä tätä työtä jatkossakin ja mukavia asiakkaita riittäisi.

7. Urheilu on henkireikäni. Juoksen, käyn salilla tai uin 5-6 kertaa viikossa. Siitä saan todella paljon energiaa.

8. Vaikka päivitän blogiani suhteellisen usein, täytyy tunnustaa, että itse seuraan aktiivisesti vain paria ystävän blogia.

Huih, siinä ne sitten tuli, eikä tarvinnut edes kauan miettiä. Toki voisin jatkaa listaa loputtomiin hyvistä ystävistä, sukulaisista, rakkaudesta eläimiin jne...

Mutta sitten se vaikein osuus, eli minun pitäisi vuorostaan antaa tämä tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille... Täytyy vain vedota viimeiseen kirjoittamaani totuuteen ja tunnustaa vielä, etten edes seuraa  kahdeksaa blogia, joten tämän tunnustuksen saa täältä käydä nappaamassa kuka vaan tänne blogiini eksyykin. Olkaapa hyvät!

Aurinkoista syysviikkoa kaikille!

3 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Onnea tunnustuksesta!

Heli kirjoitti...

Kivoja juttuja kerroit.

Ajattelin muuten sua just tänä aamuna koiralenkilläni, kun mietin tätä ikuisuuskysymystäni "alanko kasvissyöjäksi vai en"...

sateenkaarentaa Ilona kirjoitti...

Täällä paljastuksia lukemassa ja ihania ihan kaikki ystäväiseni!
Ilona