maanantai 9. toukokuuta 2011

Äitienpäivänä

Mökkikuva viime kesältä
Ihana aurinkoinen mökkiviikonloppu takana. Ohjelmassa oli puusavottaa, puutarhahommia, ikkunanpesua, grillailua, saunomista ja lautapelejä. Meidän mökillä arkiset työkiireet jää unholaan ja mieli lepää, siksi tämä paikka on meidän perheelle niin tärkeä ja rakas. Nautin myös siitä, että mökillä ei tuijoteta tv:tä (kun sitä ei ole), vaan puuhaillaan ja pelaillaan yhdessä.

Äitienpäivän aamuna kävin lenkillä ja palattuani oli herkullinen aamupala odottamassa suloisine lahjoineen. Poika oli askarrellut koulussa huovasta punaisen ruusun, joka olikin todella taitavasti askarreltu. Ruusu oli kuuleman mukaan niin hankala tehdä, että toista samanlaista en tule ikinä saamaan :-D

Iltapäivän ohjelmassa oli lounas ravintola Revontulessa perheeni, vanhempieni ja appivanhempieni kanssa sekä "jälkkärinä"  Suomen parhaan kuoron Voicen konsertti. Olivat kyllä todella taitavia, ihan meni iho kananlihalle heitä kuunnellessa!

Nyt hyvillä mielin aloittamaan uutta aurinkoista työviikkoa!

1 kommentti:

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

kuulostaapa ihanalle, kiireetöntä aikaa perheen kanssa. Nautitaan pienistä hetkistä vielä pienten poikien kanssa.
Ilona