maanantai 12. joulukuuta 2011

Hyviä tekoja


Sateenkaarentaa- blogissa oli mukava tunnustus, jonka teen myöhemmin, kun on enemmän aikaa paneutua siihen. Lisäksi siellä oli puhetta joulun hyvistä teoista... Se sai miettimään, miten itse voisi joulun aikaan ilahduttaa muita.

Ainakin jotain olen sen eteen jo tehnytkin... Tänä vuonna osallistuin (kuten viime vuonnakin) Joululahjoja lastenkodin lapsille -keräykseen. Meidän Onni sai valita lahjan ikäiselleen pojalle, joka sitten paketoitiin ja lähetettiin eteenpäin. Toivottavasti joku pieni poika etelä-suomessa on iloinen paketista.

Lasten lisäksi myös vanhuksia pitäisi muistaa jouluna... Minulla on elossa vain yksi isovanhempi, jota aion käydä tervehtimässä joulun aikaan. Myös pikkulinnut saavat minulta lahjan siemenien muodossa ja sukulaiset tietysti leivonnaisia. Ja lisääkin mukavia joulun tekoja voisi miettiä .... Hmmmm ....

2 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Minäkin olen ostanut lahjan, jollekkin vähävaraisen kodin pojalle.
Jo heti lahjan ostettuani, tuli todella hyvä mieli....lahja ei ole kallis, mutta sydämestäni sen annan.

Hyvää joulunodotusta sinulle♥

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

Ihana on tuo lastenkodin lasten auttaminen, pienen ihmisen kuuluu saada lahja joulun hengen säilyttämiseksi!
Ilona