perjantai 30. huhtikuuta 2010

Ihana valo

Näin keväällä koti näyttää minusta kauniilta, kun aurinkoisina päivinä valo oikein tulvii sisään ikkunoista. Tietysti se saa näkemään myös likaiset ikkunat ja kaiken muunkin lian ja pölyn, mutta nautin silti. Innostuinkin nappailemaan lisää kuvia kodistamme aurinkoisena päivänä. Näet ne suurempana klikkaamalla kuvaa.

Kun aloimme suunnittelemaan taloamme, oli ensimmäinen ja tärkein kriteerini, että luonnonvaloa täytyy tulla riittävästi ikkunoista. Edellinen rivitaloasuntomme oli aika hämärä ja silloin ei kauniskaan sisustus pääse kunnolla oikeuksiinsa. Nyt ikkunat ovat niin suuret, että valoa todella riittää. Olohuoneen ja ruokatilan kohdalla ikkunat ovat molemmilla puolilla, joten valo kulkee läpi talon, pohjoisesta etelään.


Tänään näyttää kyllä aika harmaalta ja ankealta, mutta ei anneta sen latistaa vapputunnelmaa. Me saamme tänään odotettuja vappuvieraita ja huomenna viemme lapset tivoliin, satoi tai paistoi... Iloista Vappua kaikille!

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Kaunis Sateenkaarentaa

Perjantaina avasi ovensa Sateenkaarentaa-sisustusliike uudistuneena Äänekosken keskustassa. Tilaa on entiseen liikkeeseen verrattuna huimasti lisää ja se näkyy myös tuotteiden esille panossa. Mukana oli isojakin huonekaluja ja tila oli jaettu kivasti eri huoneisiin.

Oli mukavaa olla mukana avajaishumussa ja löytyipä sieltä mukaanikin taas pientä piristystä moderniin sisustukseeni, joka ei kohta olekaan enää niin moderni. Hih! Mutta siitä lisää myöhemmin.
Nyt lähden levittämään hiekkaa pihaan ja keräilemään isoimpia kiviä mullan tieltä pois. Samalla on hyvä mietiskellä työn alla olevia sisustusprojekteja, joita riittää ihan kunnon kiireeksi asti. Aurinkoista sunnuntaita kaikille!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tästä lähdetään

Tältä näyttää keskeneräinen pihamme tänään. Toukokuussa tilaamme mullat ja alkaa ahkera kasvien ja nurmikon istuttelu. Ihanaa saada vihdoin jotain valmista tuonne talon seinien ulkopuolellekin.
Koska nämä pihahommat vievät kaiken liikenevän vapaa-aikani, olen päättänyt pitää seuraavan sisustuskurssin vasta syksymmällä. Silloin pidän kurssin kotonani ja mahdollisesti myös Äänekoskella Sateenkaarentaa-liikkeessä. Ilmoittautumisia otan vastaan koko ajan (yhteystietoni löytyvät kotisivuiltani http://www.sisustustaina.fi/) ja ilmoitan ilmoittautuneille kurssin päivämäärän sitten hyvissä ajoin etukäteen.
Ja tulkaahan kaikki sankoin joukoin mukaan uuden Sateenkaarentaa-liikkeen avajaisiin Äänekosken keskustaan tulevana perjantaina!

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Keväinen Tallinna


Tallinna näytti parhaat puolensa viikonloppureissullamme. Aurinko porotti täydeltä terältä ja matkaan mahtui hyvää ruokaa, juomaa, seuraa, vähän ostoksia ja paljon naurua. Myös terassikausi on nyt virallisesti avattu Raatihuoneen torilla.

Tulevista kerron sen verran, että Jyväskylän Pintavärissä pidän luennon väreistä kutsuvierasillassa torstaina 22.4. Sateenkaarentaa -puodin avajaisissa Äänekoskella pistäydyn perjantaina 23.4 klo 13-17. Innolla odotan, mitä Ilona onkaan keksinyt... varmasti paljon kaikkea kaunista!

torstai 8. huhtikuuta 2010

Toukokuuta odotellessa

Pääsiäinen on nyt juhlittu ja kovasti odottelen jo toukokuuta ja lumien sulamista. Silloin olisi nimittäin aika käydä täydellä tarmolla tämän meidän pahasti keskeneräisen pihamme kimppuun. En ole koskaan ollut mikään taitava viherpeukalo, joten jännityksellä odotan, mitä saadaan aikaiseksi... Paperilla suunnitelmat näyttävät ainakin kivoilta.

Koska toukokuu on tosiaan pyhitetty pihan laitolle, lähdemme äitini, siskoni ja äidin ystävän kanssa viikonlopuksi Tallinnaan juhlistamaan äitienpäivää jo vähän ennakkoon.

Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Iloista pääsiäistä!

Pääsiäinen tuli juuri sopivaan saumaan keskelle kiireisintä kevättä. Neljän päivän huilitauko tekee todella hyvää, niin jaksaa sitten täysillä sisustaa taas kesälomaan saakka.

Meillä on tänään perjantaina perinteiset suvun pilkkikilpailut. Tänä vuonna Väinön pilkki on hieman erilainen, sillä ensimmäistä kertaa kokoonnumme ilman Väinöä. Hän kuoli viime kesänä lähes 99-vuotiaana. Sieltä pilven reunalta Väinö-pappani varmaan meitä tarkkailee ja toivottelee kalaonnea.

Minä puolestani toivottelen kaikille Rentouttavaa Pääsiäistä!